web analytics
Elämän makuja maistelemassa

Turhaa

Ei ole sanoja….. 8-vuotiaana surmattu Eerika olisi voitu pelastaa, mutta viranomaisten yhteistyö ei toiminut, väkivallan merkkejä ei tunnistettu, lasta itseään ei kuunneltu tarpeeksi ja tiedonkulku ontui. Näin kenellekään ei muodostunut kokonaiskuvaa lapsen tilanteesta, vaikka huolta hänestä oli monilla eri tahoilla. Tällaisiin johtopäätöksiin tuli Eerikan tapausta selvittänyt valtioneuvoston asettama tutkintaryhmä, joka tänään tiistaina luovutti raporttinsa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r) ja peruspalveluministeriSusanna Huoviselle (sd). Eerikan surmasivat hänen isänsä ja tämän naisystävä äärimmäisen julmalla tavalla Helsingissä toukokuussa 2012. Surmaa edelsi pitkään jatkunut fyysinen ja psyykkinen kaltoinkohtelu, johon ei puututtu lukuisten eri tahojen tekemistä lastensuojeluilmoituksista huolimatta. Eerikan kuolema järkytti suomalaisia suuresti. Ministeritkin olivat raportin luovutustilaisuudessa harvinaisen vakavailmeisiä, ja Huovinen oli purskahtaa itkuun oman puheenvuoronsa päätteeksi. – Meidän poliittisten päättäjien vastuu on erittäin tärkeä, että tutkintaryhmän suositukset myös pannaan täytäntöön. Kuulutan kuitenkin myös meidän kaikkien vastuun perään: puutummeko vai kävelemmekö ohi? Jokaisen aikuisen velvollisuus on puuttua lasten kaltoinkohteluun, Huovinen sanoi kyyneliä pidätellen. – Ehkä kaikkein tärkeintä on, että meidän on kuunneltava lapsia. Se on tässä tutkinnassa tullut varsin selvästi esille. Tätä lasta ei kuunneltu tarpeeksi, Henriksson sanoi. Tutkintaryhmän puheenjohtajana toiminut Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula esitteli raportin johtopäätökset ja viisi toimenpidesuositusta: 1. Itse kuolinyön tapahtumiin poliisi tai hoitohenkilöstö ei enää voinut vaikuttaa. Kuolema kuitenkin todettiin heti henkirikokseksi. 2. Lapsesta tuli huolestuneita viestejä hyvin paljon eri tahoilta, kuten naapureilta, koulusta, äidin tapaamispaikasta ja useita lapsen äidiltä. Niissä oli myös viestejä kaltoinkohtelusta. Rikosilmoitusta ei kuitenkaan tehty. Helsingin sosiaalitoimessa päätöksenteko rikosilmoituksista on laki- ja perintäyksikössä eli etäällä lapsesta. 3. Viranomaisyhteistyö oli puutteellista. Tieto ei kulkenut eri tahojen välillä, eikä sitä kyetty hyödyntämään päätöksenteossa. 4. Terveydenhuollon kaikilla tasoilla väkivallan selvittäminen jäi puutteelliseksi. Ei osattu tunnistaa väkivallan merkkejä. Lasta ei kuultu tai osattu kuulla tarpeeksi. Lapsen kuuleminen tapahtui lähinnä aikuisten viestien kautta. Lapsen kuulemisen ammattitaidossa ja osaamisessa oli puutteita. 5. Suomessa on paljon perheiden sisäistä väkivaltaa, väkivallan kulttuuria. Tapauksista oppiminen jää kuitenkin vähäiseksi, koska ei ole systemaattista seurantaa kuten esimerkiksi Ruotsissa. 6. Lapsen vaikeasta tilanteesta oli hyvin paljon tietoa. Huolta kannettiin, mutta missään ei muodostunut kokonaiskuvaa. SUOSITUS 1: Sosiaali- ja terveysministeriö kehittää toimintamallit, joilla varmistetaan hyvä yhteistyö, tiedonkulku, dokumentointi ja kokonaiskuvan muodostaminen. Tärkeää on myös, että eri toimijat saavat palautetta, esimerkiksi koulu tietää, mitä sen tekemälle lastensuojeluilmoitukselle on tapahtunut. 7. Lasta ei kuultu kunnolla, eikä hänen kokemustaan selvitetty kunnolla. SUOSITUS 2: Lääkäriseura Duodecim laatii Käypä hoito –suositukset väkivallan tunnistamisesta neuvoloiden ja terveydenhuollon käyttöön. Niitä levitettäisiin myös opettajien, lastentarhanopettajien ja muiden lasten kanssa työskentelevien tietoon. 8. Eerikan kohdalla mahdollisuus kaltoinkohtelun tunnistamiseen olisi ollut, kun hän muutti isänsä luo ja uudelleen, kun hänet palautettiin perhetukikeskuksesta jälleen isälleen. SUOSITUS 3: Kun lapsi vaihtaa asuinpaikkaa, vakioidaan olosuhdeselvitysten tekeminen. Vakioidaan esimerkiksi kodissa...

Mitä helvettiä!!!

Valvoja näki 8-vuotiaan mustelmat: ”Odotetaan nyt vielä neljättä kertaa” Naapurien kertoman mukaan 8-vuotias tyttö oli tuttu näky taloyhtiön leikkipaikalla. Jussi Helttunen Julkaistu: 31.8.2012 12:57 8-vuotiaasta Eerikasta oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia, mutta ne johtivat vain neuvotteluihin isän kanssa tai eivät siihenkään. Lapsen äiti kertoi poliisin esitutkinnassa, että paikalla ollut valvojakin näki lapsen mustelmat, kun äiti tapasi tytön Helsingin Arabianrannassa Toukolan tapaamispaikassa. – Hän vain sanoi, että odotetaan nyt vielä neljättä kertaa ja ilmoitetaan vasta sitten lastensuojelutyöntekijöille, äiti kertoi. Kukaan ei kykseenalaistanut kunnolla isän huoltajuutta. Tytön arveltiin kärsivän ”varhaislapsuuden traumoista”. Tytön omahoitaja arvioi poliisille, että isän ja tytön välit olivat ”lämpimät” ja että isä huolehti lapsesta hyvin. – Isä kuitenkin oma-aloitteisesti haki apua (tytön) oireilulle aluksi, omahoitaja perusteli. Sittemmin on selvinnyt, että väitettyä oireilua ei ole mahdollisesti ollutkaan. Esitutkinnan perusteella on todennäköistä, että lapsen äitipuoli itse teki ja lavasti kaikki tuhot, joista hän syytti tyttöä. IS     Tähän loppuun vielä tälläinen lehdestä lainattu juttu: Kommentti: Eikä kukaan pelastanut Julkaistu: 31.8.2012 16:26 8-vuotiaan Eerikan kohtalo on syvästi järkyttänyt suomalaisia. Surmasta ja sitä edeltäneistä tapahtumista paljastuu jatkuvasti uusia yksityiskohtia, jotka asettavat viranomaistoiminnan yhä oudompaan valoon. Meillä on lastensuojelu, jolla pitäisi olla nimensä mukaisesti vain ja ainoastaan yksi tehtävä: suojella lapsia. Tässä tapauksessa tässä tehtävässä on epäonnistuttu totaalisesti – äärimmäisen järkyttävin seurauksin. Millainen on järjestelmä, joka ei pysty suojelemaan kaikkein heikoimpiaan? Millainen on hyvinvointiyhteiskunta, joka sallii kohdella kaikkein pienimpiä näin pahoin? Moni meistä voi lähes fyysisesti pahoin lukiessaan Eerikan kohtalosta. Mutta ehkä tässä tapauksessa on hyvä, että uutinen aidosti sattuu. Ehkä meitä pitääkin koskea, jotta me varmasti heräisimme. Eerika nimittäin kuoli juuri siksi, että kaikki sulkivat silmänsä. Aikuiset unohtivat viattoman lapsen, ja nyt on liian myöhäistä. Lapsi on kuollut. Vaikka lastensuojelun virheet näyttävät katastrofaalisilta, on traagista, että myös muilla aikuisilla olisi ollut mahdollisuus toimia. Koulu kuitenkin jahkaili, naapurit eivät puuttuneet, moni ympärillä ollut katsoi muualle – eikä kukaan soittanut poliisille. Ei, vaikka lapsella näkyi mustelmia, hiuksia oli lähtenyt tuppoina päästä, vaatteita oli leikelty riekaleiksi ja asunnosta kuuluvat äänet kertoivat pahuudesta. Ei, vaikka kaikki varmasti tietävät, että pahoinpitely on rikos. Ei, vaikka jokainen ymmärtää, ettei lapsi itse pysty ilmoitusta tekemään. Lukuisilla aikuisilla olisi ollut yhdellä puhelinsoitolla mahdollisuus saattaa tieto poliisille, eikä kukaan tarttunut puhelimeen. Ehkä siksi on tervettä ravistella meitä kaikkia. Mitä me jätämme näkemättä? Mitä me jätämme kertomatta? Mitä me jätämme toisten vastuulle, koska se on helpompaa ja koska me kuvittelemme, että joku muu puuttuu? Mutta entä jos ei puutu? Meidän on uskallettava katsoa ympärillemme. Sen me olemme velkaa Eerikan muistolle. Kirjoittaja on Ilta-Sanomien päätoimittaja, jolla myös on 8-vuotias tytär. Ulla...

Outokumpu, tuo pieni kaupunki tornin kupeessa.

Kirjaudu tunnuksillasi voidaksesi lukea artikkelin. Jos et ole vielä rekisteröitynyt niin se kannattaa tehdä...

Taas se alkaa

Sorry, but you do not have permission to view this...

Powered by WordPress | Designed by Elegant Themes