web analytics
Elämän makuja maistelemassa

Suomessa takaisin

Perhana että tuntuu muuten mukavalta olla takaisin kotimaan kamaralla. Yleensä tässä vaiheessa on sellainen ”voihan p***a, kotiin pitää mennä” fiilis. Tosin eihän meidän suunnitelmissa ollut että tänään jo täällä oltaisiin, mutta kunhan päästään tarinassa eteenpäin niin syy siihen selvenee. Eli toissa aamuna oli kova tarkoitus lähteä Kiirunasta eteenpäin mutta kohtalokas klik ääni kuului vain avaimesta käännettäessä. Tuota sitten ihmeteltiin tovi jos toinenkin. Eikä loppujen lopuksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin ruveta autoliittoon soittelemaan, onneksi on tuo AL-Turva olemassa. No siinä sitten varovaisesti sanottuna hiukkasen kokoisen ketutuksen vallitessa muutaman tunnin kuluttua huoltorekka kurvasi auton viereen ja alettiin katsoa tilannetta. Ainoa asia mikä selvisi on se että siinä paikalla ei mitään saada aikaiseksi ja huollon kaveri lupasi selvittää että milloin on mahdollista päästä pajalle. Siinä taas jokunen tovi pyörähti että saatiin tieto siitä että seuraavaan päivään menee. Eli reippain mielin painuin sitten varaamaan toista vuorokautta leirintäalueelle. Siinä kuitenkin sovittiin vielä sen huollon kaverin kanssa että hän pyörähtää vielä kerran ja kokoeillaan lisävirtaa ihan varmuuden vuoksi. Ja niin taas siinä vieressä pyörii helkkarin kokoinen huoltorekka ja arvattekin miten siinä sitten kävi. klik klik klik Joten sovimme että seuraavana aamua kello 8 hän tulee ja hinaa meidät korjaamolla. Pikaisen pähkäilyn mukaan vika olisi startissa tai robottivaihteissa, vaikka kyllä mielestäni virtojen ollessa päällä kun tuota keppiä hämmensi niin laatikosta kuului selkeästi normaalia ääntelyä. Sen verran oli kaveri kuitenkin kerinnyt pohjia tehdä että tähän malliin sopivia varaosia ei ollut saatavilla tässä kaupungissa, eli siinäpä sitten varattiin majoituista jo alustavaisti pariksi vuorokaudeksi eteenpäinkin. No tässä vaiheessa sitten tietysti alkoi satamaan jo ihan miehekkäästi ja meidän tie kulki kävellen kohti Kiirunan keskustaa, piti käydä syömässä ja ruokakaupoilla. Jostain syystä ei juuri paljon matkamuistokaupat, kortittien kirjoittamien tai kuvaaminen oikein napannut. Kuitenkin siinä se päivä sitten kaupungilla meni pyöriessä ja kohtuullisen rumia ajatuksia ajatellessa. Illalla sitten kuitenkin päätin kokeilla että olisiko ihme tapahtunut ja perkele niinhän kävikin, auto hyppäsi käyntiin itseasiassa rivakammin kuin normaalisti. Siis mitä ihmettä, oli tuo aikaisemminkin kuulema kerran temppuillut mutta silloin ei tarvittu kuin hetki aikaa, ei päivää siihen että auto käy ja kukkuu. No eikun unta kuulaan ja aamua odottamaan, arvatkaapa vaan oli hiukkasen jännä tilanne kun aamulla testattiin että lähteekö vai ei. Lähti, ja niin lähdettiin sitten mekin. Soitto huoltoon ja aikamme neuvoteltuamme kiitokset ja kuittaukset molemmin puolin. Sen jälkeen autoa ei sitten sammutettu ennenkuin Suomen alue oli näkyvissä. Rehellisesti sanottuna ottaa päähän aika lailla että loma jäi kesken ja ne muutamat hommat mitä oltiin lasten kanssa sovittu jää nyt käymättä. Onneksi näillä, välistä kohtuullisen huonokuuloisilla naperoilla on kuitenkin sen verran ymmärräystä että mikään...

Perkeleen tunarit

Elikkäs jossainvaiheessa alkuiltaa joku sitten sai sotkettua bitit poikittain näillä sivuilla. Samalla hävisi jopa minun mahdollisuus edes yrittää kirjautua sisään. Uskokaapa huviksenne oliko kivaa….. Onneksi oli täydelliset varmuuskopiot olemassa, tässä vaiheessa vielä ajatuksena oli että eihän tuo nyt kovin vaikea homma ole heittää ne takaisin. HEHEHE miten väärässä voikaan ihminen olla. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt kyllä arvata että jotain paskempaakin on sitten takana kun noin pahasti sekosi sivusto. Loppujenlopuksi selvisi että jostain syystä tietokantaan oli päässyt jotain sinne kuulumatonta joka sotki totaalisesti kaiken. Sitä että miten se on mahdollista? Siitä ei ole kuin villejä arvailuja, mutta eihän se nyt aivan itsestäänkään sekoa. Kuka tietää… Työtä sai tehdä sitten ihan tosissaan että tämän jaloille taas sai. Ensin tietysti tuli kokeiltua ne normaalit keinot, eli ftp:llä tiedostot uudelleen palvelimelle = Ei apua. Seuraavaksi sitten yritettiin korjata tietokanta = Ei apua Sitten tuotiin tietokantaan vanhat taulut = Ei apua Sitten poistettiin nykyiset taulut ja tuotiin uudelleen = Ei apua. Sitten tehtiin sama homma uudelleen ja tuotiin hakemistot kaveriksi = Ei apua Tässä vaiheessa alkoi jo jonkinlainen käyrän nousu olemaan expotentiaalista. Sitten koko sivuston poisto, tietokantoineen ja sivuston uudelleen asennus puhtaalta pöydältä sekä tietokantojen palautus = Ei apua, uudenlainen virheilmoitus Sitten rukattiin tietokannan käyttäjän salasanat uuskiksi ja tarkistettiin muut tiedot = Etusivu näkyy osaksi ja pystyn jopa kirjautumaan sisään. Sitten oli enään vain sivuston sisäisen hakemiston uudelleen rakentaminen ja osoitteiden uudistaminen = nyt näkyy kaikki. Viisi tuntia työtä ja kirosanoja ( hiljaa mielessäni, kun muut jo nukkuvat ) niin taas on sivusto pystyssä. Seuraavaksi sitten pitäs ruveta kävijälokeja perkaamaan että mistäpäin oli ihmisiä sivustolla kun homma ns. kusi. Käytännössä kerran pari päivässä yritetään kirjautua sivustulle pääkäyttäjän oikeuksilla tietämättä oikeata salasanaa. Hieman herättää tuo kyseinen mokkulaliikenne kysymyksiä? Tiedoksi vaan sinulle ”murtoveikko” niin jokainen epäonnistunut yritys jää rekisteriin ja palveluntarjoaja kyllä löytää sen mokkulan myyntitiedot joten kannattaa nyt miettiä kahdesti onko homma vaivan arvoista. Seuraamuksitta siitä et nimittäin selviä… Mutta nyt pitänee painua hyvin syvälle sängy uumeniin. Hyvää...

B to B

Piitkästä aikaa, takaisin näppikselle.. Toivottavasti vaan tämä nyt edes jotenkin toimisi, hope so. On se kummallista miten mahdottoman vaikea oli oikeasti saada jotain järkevää vastausta tuolta webolin suunnasta, eikä nyt vieläkään oikein ole varmaa miten nämä palvelimet oikein käyvät ja kukkuvat, toiveissa olisi kuitenkin että edes jollain tavalla tai edes sen aikaa että saisin jostain kaivettua sellaisen palveluntarjoajan jonka kanssa ei olisi ongelmia. Hyviä vinkkejä voi heittää vaikka kommentteihin. Kiirettä on taas riittänyt ihan yllin ja kyllinkin, toivottavasti tämä kevään kääntyminen kesäksi nyt vähän helpottaa. Toinen mopokin on vihdoinkin kotiutunut ja päässyt jo kilometrejä nielemään. Toiveissa olisi että tuon kolmion saisi tässä muutaman viikon sisällä pois sieltä perästä. Oli muuten melkoisen mielenkiintoin tapahtuma tuo pataraudan muutoskatsastus. Katsastuskonttorilla katsoivat vain että kolmio on paikallaan ja sen jälkeen 48 eur kiitos. Aikaa meni melkein kaksi minuuttia tuohon toimenpiteeseen. Varmaan olisi saanut senkin nopeammin jos olisi parkkeeranut pyörän niin että se kolmio olisi näkynyt sisälle ikkunasta 🙂 🙂 Tulipa eilen käytyä tuossa Canonin Pro-illassa. Olipas kyllä enemmän kuin mukava tapahtuma kaikin puolin. En vielä uuteen runkoon sortunut vaikka hiukkasen olisi mielenkiintoa päivittää tuo nykyinen työjuhta, ainakin jos ne puheet siitä hämäräkuvauksen ja tarkennuksen parantumisesta pitävät paikkansa. Helpottaisi melkoisesti jos pääsisi isompia iso-lukuja käyttämään. Tuohon viimeksi törmäsin kun oli kuvaamassa paikallista nyrkkeilyiltaa. Kyllä iso800 riittää johonkin asti, mutta olisipa se niin mukava päästä tuonne 1600:n tietämille tai isompaan niin ei olisi tuon liike-epätarkkuuden kanssa niin kova...

KIITOS HYVÄT IHMISET

Suuret kitokset kaikista viesteistä, sähköposteista, palautteista ja puheluista mitä olen tähän mennessä saanut. Nöyrimmät kiitokset Teille. Tästä on hyvä lähteä parempaa uutta vuotta rakentamaan....

Hartikainen pt2

No täälläpä sitä Joensuussa taas istutaan ja odotellaan ihmettä tapahtuvaksi. Auto makaa Hartikaisella pukkien päällä ja saa taas jotain sopeutusta. Mistähän minä saisin sitä myös? No lopputulos oli se että kun kävin autoa hakemassa niin huoltopäällikkö kertoi että on se tärinä vähenemään päin, mutta heidän taidoillaan sitä ei enempää saada pois. Kuuleman mukaan samalla tavalla täristää esittelyautokin…. Mielenkiintoinen kommentti sinällään koska eihän tästä ole kuin vajaat pari viikkoa kun hän kertoi minulle että todennäköisesti se kytikin nyt sitten menee vaihtoon. Tietenkään vastaavanlaista esittelyautoa ei näkynyt että olisi voinut asian testata ihan käytännössäkin. Ja vaikka olisikin sellainen siellä ollut niin koska Hartikaisella ei tuota kelloa näemmä osata katsoa niin ei olisi ollut aikaa renkaanvaihtoihin ja koeajoon.. Ai miksikö renkaanvaihto? No siksi että suurin muutos tärinään tuli siitä kun vaihtoi nuo pehmeät kitkarenkaat alle. Voitte vain uskoa että ”tyytyväisyys” oikein paistoi kasvoista läpi kun pääsin ajamaan pois liikkeen pihasta. Ensimmäinen puhelu sitten piti soittaa muutaman sadan metrin ajon jälkeen, kun ravistus ei ollut muttunut yhtään minnekkään. Luvattiin palailla seuraavana päivällä asialle. Laatikosta oli kuulema uuden säädön ( oliskohan jo viides? ) jälkeen saatu todella hyvät tulokset tietokoneelta. Ja kieltämättä vaihteet toimivatkin ihan kelvollisesti, voisipa melkein sanoa että laatikko toimi ensimmäisen kerran kunnolla sen surullisenkuuluisan ensimmäisen säädön jälkeen. Tietääkö muuten kukaan miten paljon tuolla autolla rullilla ajetaan kun näitä sopeutuksia tehdään? On nimittäin sellainen tunne että autolla on ajettu varmaan enemmän rullilla kuin liikenteessä. Ei minusta tämä toiminta että viedään auto huoltoon vajalla tankilla ja ensimmäinen asia mitä pitää tehdä on käydä tankkaamassa kun viisari näyttää nollaa… Sittenpä sitä oltiin yhteydessä pariin eri kertaan maahantuojaan ja siinä samalla käytiin läpi myös näitä aikaisemipien sitikoiden huolto-ongelmia koskien Hartikaista. Pari esimerkkiä edellisten kulkuneuvojen  kohdalta: – etupyörän kiinnitys jäi kerran tekemättä, onneksi ei silloin sattunut vakavampaa. Korvasivat kyllä uuden vanteen. – määräaikaishuollon jälkeisenä päivänä katsastusmies totesi että käsijarruvaijeri on poikki. Hiukkasen häntä huvitti kun näytin lapun ed. päivältä missä oli rastit kohdassa käsijarrun toiminta tarkastettu sekä käsijarruvaijeri voideltu. – 13 vuorokauden varashälyyttimen asennus – webasto, eivät saaneet sitä toimimaan automaattisen ilmastoinnin kanssa, no toisaalta ei se värkki toiminut muutenkaan kuin ensimmäisen talven kunnolla. – useampi määräaikaishuolto on mennyt kaksipäiväiseksi. jne jne jne Tämä nykyinen on neljäs sitikka minulla, kolmen kanssa on ollut ongelmia juuri tuon huollon suhteen. Yksi pääsi pälkähästä varmaa vain siksi että sitä huollettiin Kuopiossa. Kai tässä on todella pakko mennä autokauppaa uudelleen ja etsiä sellainen menopeli jonka huolto onnistuuu Joensuussa. Heittäkääpä vinkkiä paikalliset että missä homma toimii, niin ei tarvitse toistamiseen sudenkuoppaan polkea. Eikä vieläkää ole tullut tietoa Englannista että milloinka se taka-akeli...

« Previous Entries

Powered by WordPress | Designed by Elegant Themes