Kiikkikiinnostaa

Onhan se hyvä huomata että autokauppiaalla on vielä tuota mielenkiintoa tallella noinkin paljon. Tuossa kuvassa näkyy noin puolet noista tiistain käynneistä. Toivottavasti oli erittäin viihdyttävää lukemista, ainakin tuon sivustolla vietetyn ajan perusteella mukavaa on ollut. Heh heh. Mutta onpa oikeasti ollut mukavaa kun tässä on saanut jo reilut pari kuukautta ajaa autolla jossa ei ole oikeita vikoja No muutamia pikkujuttuja tosin tässä nykyisessäkin on, mutta ne on enemmän tuolle kosmeettiselle saralle suuntautuvia. Paitsi tietysti tuo cd-soitin, siihen ei nyt meinaa saada levyä sisälle oikein mitenkään. Tosin olen tainnut viimeksi sitä käyttää joskus huhtikuun alkupuolella. Nykyisin kun tuo iPodi hoitaa tuon … Continue reading

Puhelin linjat laulaa..

Harvemmin on ollut niin harvasanainen henkilö puhelimen toisessa päässä mitä tänään kun Hartikaiselta taas soitettiin, tai siis itseasiassa soitettiin kahdesti. Ensimmäinen soittaja kertoi että joku soittaa ja sitten voimme keskustella huoltoajankohdasta. No vähän ajan kulutta sitten älämölöluuri sitten pirahtikin, ei paljoa kuulumisia kyselty. Mutta huoltoon on aika varattuna jälleen ja mielenkiinnolla katsellaan sitä että kuunnellaanko tulevana maanantaina tätä biisiä vai ei? Toivottavasti nyt alkaisi tulla valmista koska ensimmäiset tarjoukset uudesta kulkupelistä on jo saatu. Tämä jos mikä ei saa köysikauppaa lähtemään Täytyy kyllä hattua nostaa sanoittajalle siitä miten helkkarissa on oikein osattukkaa tehdä näin masentava biisi. Oikeasti tähän voisi heittää … Continue reading

Hartikainen osa XIII

Joopa joo, ei tämä suo taida ikinä kuivaa. Tällähetkellä enemmän tulee vikoja mitä kerkeävät korjata, puhumattakaan niistä mitä eivät saa kuntoon. Hyvä ihmisen miettikää nyt kahdesti jos mietitte sitä että erehdytte sitikkaa harkitsemaan käyttöautoksi. Ainakaan Joensuun seudulla se on enemmän kuin typerä veto… Pistinpä sitten sähköpostia menemään paikalliselle huoltopäällikölle, autotalonjohtajalle ja Vehollekkin. Tuossapa tuo maili teidänkin luettavaksi. “ Perjantaina tuli sitten käytyä tuolla korikorjaamolla. Mitään vikaa irvistykselle ei kuulema löytynyt, mutta tekivät kuitenkin sellaisen patenttiratkaisun että liimasivat osat kiinni että irvistys poistui. Kyseisen virityksen kestävyydestä ei kuitenkaan takuita kuulema ole. Kovasti olivat sitä mieltä että minun pitäisi lompakkoa avata, kieltäydyin … Continue reading